TANSSI-LIIKETERAPEUTIN / SAIRAANHOITAJAN PALVELUT:

Tanssi-liiketerapeutin/sairaanhoitajan palvelut on mahdollista toteuttaa myös etäyhteyden kautta (skype, WhatsApp videopuhelu, teams, google meet).

Tanssi-liiketerapia:

90 € / 60 min

Tanssi-liiketerapia (TLT) on liikkeeseen ja keholliseen ilmaisuun perustuva psykoterapian soveltava muoto, joka kuuluu luovien terapioiden ryhmään. Tanssi-liiketerapian keskiössä on keho-mieli-yhteys sekä ymmärrys liikkeestä kommunikaationa ja tärkeänä osana vuorovaikutusta. Tanssi ja liike toimivat pohjana itsen ja asioiden tutkimiselle, vahvistaen sisäisiä voimavaroja ja itseilmaisua. Tanssin ja liikkeen kautta on mahdollista tunnistaa ja käsitellä omia tunteita sekä tutkia vuorovaikusta muiden ihmisten kanssa.

Tanssi-liiketerapia voi olla joko yksilö- tai ryhmäterapiaa, se soveltuu kaikille ikäryhmille. Sitä voidaan käyttää muiden hoitomuotojen rinnalla tai pääasiallisena terapiana mm. mielenterveysongelmista, neurologisista häiriöistä, psykosomaattisista oireista tai kroonisesta kivusta kärsiville. Hyviä tuloksia on saatu myös henkilöiden kanssa, joilla verbaalinen ilmaisu sekä omien tunteiden ja ajatusten sanallistaminen on ollut vaikeata.

Viitekehyksenä terapiatyössäni käytän kognitiivisen terapiatyön menetelmiä yhdistettynä muihin luoviin työskentelymuotoihin.

Lisää tietoa tanssi-liiketerapiasta löydät Suomen tanssiterapiayhdistyksen sivuilta http://tanssiterapia.net/tanssi-liiketerapia/


Terapeuttinen keskustelu:

85 € / 60 min

Terapeuttinen keskustelu mahdollistaa erilaisten elämän kriisien ja kipupisteiden käsittelyn luottamuksellisessa vuorovaikutuksessa. Työskentelyssä sovelletaan tarvittaessa keskustelun tukena erilaisia luovia ja voimauttavia työskentelymenetelmiä. Keskustelemaan voit tulla, on asiasi pieni tai iso tai vaikka ilman selkeää ongelmaa. Ajatusten järjestäminen toisen kanssa keskustellen autaa yleensä paljon.

Viitekehyksenä käytän kognitiivisen terapiatyön menetelmiä yhdistettynä voimavara- ja ratkaisukeskeiseen työskentelyyn sekä NLP.tä.

Tullaksesi vastaanotolleni et tarvitse lähetettä, puhelinsoitto riittää. Keskustelut ovat luottamuksellisia ja sairaanhoitajana minua sitoo vaitiolovelvollisuus. Jos keskustelu tuntuu vaikealta, niin tartutaan ongelmaan luovia menetelmiä käyttäen kirjoittaen, maalaten, valokuvaten tms. etsien positiivisia ratkaisumalleja ja hyödyntäen omia taitojasi ja voimavarojasi.


Elämäntapaohjaus:

Toteutetaan 10 kerran sarjana, koko sarjan hinta 500 €/ kerralla maksettuna, kertamaksulla 55 € / kerta. Yhden kerran kesto on 45 min.

Elämäntapaohjaus tapahtuu yksilöllisesti, omien tavoitteiden, voimavarojen ja haasteiden mukaisesti. Ohjauksen viitekehyksenä toimii kognitiivisen terapiatyön menetelmät sekä NLP (Neurolingvistinen prosessointi). Tavoitteena on saada kokonaisvaltainen ja pysyvä muutos elintavoissa, jolloin hyvinvointisi jaksaminen paranevat.

Ohjauksen aikana paneudutaan terveydellisiin, ravitsemuksellisiin ja liikunnallisiin tottumuksiin. Lähemmin tarkastelemme myös tunteiden, arvojen ja uskomusten vaikutusta omaan toimintaan ja muutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin.

Alkavista ryhmistä löydät tietoa palvelut/kurssit välilehdeltä.


Varaa tapaamiselle aika:

puh: 045 2073108 (jos en pysty vastaamaan, niin jätä soittopyyntö vastaajaan) tai

Vellosta (ajat päivittyvät vähitellen. Jos et löydä sopivaa, niin pirauta yllä olevaan numeroon).