Katse syksyyn + tarjous

11.08.2020

Kesä alkaa olla lopuillaan, vaikka vielä hellepäivistäkin saamme nauttia. Katse on kuitenkin käännettävä jo toden teolla syksyyn ja siellä odottaviin mahdollisuuksiin sekä haasteisiin.

Ison haasteen tuo epävarmuus, Covid-19 alkaessa jälleen levitä väestön keskuudessa. Pystytäänkö kaikki työt tekemään suunnitellusti, erityinen huoli on ryhmien osalta, vai siirrytäänkö jälleen etäyhteyksiin. Onneksi kuitenkin etäyhteydellä on mahdollista toteuttaa terapeuttisia keskusteluita, painon- / elämänhallinnan ohjausta ja miksi ei myös tanssi-liiketerapiaakin. 

Suunnitelmissa ja jo nyt markkinnoinnissa on esillä syyskuulle työskentelyn osittainen siirtyminen Tampereelle. Tiistaisin palvelen teitä tanssi-liiketerapian merkeissä Pispalan Mummulassa, Mäkikatu 84 ja torstaisin enemmän keskustelun merkeissä tapaamiset ovat Puutarhakadulla.  Muut päivät vietän Forssassa, joten tervetuloa vastaanotolleni, muistathan kuitenkin varata ajan ensin.  Aikoja on tällä hetkellä nopealla aikataululla saatavissa. 

Koska laitoin Tampereelle tarjouksen tanssi-liiketerapian tutustumiskäynneistä (30 € / 30 min, 1.8.2020 ja 8.8.2020), niin laitetaan sama tarjous Forssaan. Forssassa tarjous koskee kaikkia uusia elokuun aikana tehtyjä tanssi-liiketerapian ajanvarauksia. 

Jalat_mustavalk.jpg

Kuva: Omista muistojen kätköistä esiin kaivettu ja rajattu vain jalkoihin. Kyseessä on Tampereen Balettiopiston jazz-baletti tunti, joskus 1980 -luvun taitteessa. 

20.09.2020Venyttely-rentoutustunti Matkussa
02.09.2020Aamutantsut Tampereella
11.08.2020Katse syksyyn + tarjous
06.07.2020Lomalla
28.04.2020Tanssi-liiketerapia aikoja Tampereella ja Forssassa
24.04.2020Hei keskustellaan... blogi luettavissa
13.04.2020Kevään kuulumisia
15.03.2020Tiedote
26.02.2020Karkauspäivän tantsut 29.2.2020
06.02.2020Uusi blogikirjoitus

Siirry arkistoon »