Uusi vuosi, uudet haasteet

Tiistai 1.1.2019 - Ulla Leino


MILLAINEN JUTTUKAVERI OLET ITSELLESI?

Jos riittävän monta kertaa sanot itsellesi olevasi tyhmä ja taitamaton, olet sitä kerta kerralta yhä enemmän. Kun epäonnistumisten hetket tuntuvat yhä kotoisammilta, on aika vaihtaa puheenaihetta - itsesi kanssa. Suurin osa onnistuu useimmissa tehtävissään joka päivä, muttei anna niistä koskaan tunnustusta itselleen. Vain se kehittyy mitä mitataan. Ellet sinä itse pidä huolta siitä että keskustelet itsesi kanssa positiivisesti, niin kenen luulet ottavan tehtävän hoitaakseen? 

                      -Positiivarit/Ajatusten aamiainen 6.10.2008-

 

Elämä on haasteita täynnä. Toiset niistä tulevat itsestään eteemme, halusimme niitä tai emme. Toisiin haasteisiin tartumme innokkaina ja tietoisina, itse etukäteen valitsemina haasteinamme. Toisinaan haasteet ovat helppoja kohdata ja toteuttaa, toisiin joudumme käyttämään paljon aikaa ja voimavarojamme.

UUDEN VUODEN LUPAUKSET

Haasteita voi asettaa itselle yksin toteutettavaksi tai niihin voi ottaa kaverin, puolison, koko perheen tai vaikka isomman lähipiirin mukaan. Kaikkein henkilökohtaisimmat haasteet voi olla mielekästä toteuttaa yksin, mutta toisinaan kaverin läsnäolo ja yhdessä tekeminen auttavat löytämään uusia vaihtoehtoja ja toteuttamistapoja. Haasteiden mukanaan tuomia kysymyksiä voi ratkoa ryhmässä, eikä niiden kanssa tarvitse painiskella yksinään. Ryhmähaasteita löytyy elämän eri saroilta erityisesti sosiaalisen median ihmeellisestä maailmasta.

Olemme mieheni kanssa jo useamman vuoden kuitanneet ns. uudenvuoden lupaukset haasteilla, jolloin emme aseta itsellemme paineita lupausten täyttämisestä. Haasteet luovat tuleville muutoksille positiivisen pohjan; meidän on mahdollista kehittää itseämme ja toimintaamme omien päämääriemme suhteen. Haasteet antavat meille mahdollisuuden liikkua vapaasti omien toiveidemme kentässä ilman epäonnistumisen pelkoa, jolloin haasteiden saavuttamisesta tulee mielekästä ja stressivapaata. No, toisinaan jotkin haasteet kyllä aiheuttavat stressiä, mutta ehkäpä ne voi kääntää positiiviseksi stressiksi voimavaroja lisäämään, viemään asiaa eteenpäin ja löytämään uusia ja erilaisia vaihtoehtoja.

ITSEN HAASTAMINEN

Tulevana vuonna olen päättänyt haastaa itseäni sekä henkilökohtaisella että ammatillisella tasolla. Henkilökohtaiset haasteet ovat itselle miellyttäviä, voimavaroja kartuttavia sekä hyvinvointia ja yleissivistystä lisääviä. Osa niistä on kulkenut usean vuoden mukana ja niiden tavoiterajoja on muutettu aina edellisen vuoden toteutumisen pohjalta. Esimerkiksi pyöräilyyn liittyvä haaste pysyy itselläni samana kuin vuodelle 2018 asetettu, koska loukkaantumiseni vuoksi siirsin haasteen hyllylle. Tämä haaste pitää sisällään 1000km pyöräilyä vuoden aikana, mikä tarkoittaa minun osallani enimmillään huhtikuusta syyskuun loppuun ajoittuvaa aikaa. Haaste pitää minut liikkuvana myös ryhmäliikuntatuntien tauon ajan, luo pienempää hiilijalanjälkeä työmatkojen taittuessa polkupyörällä, mahdollistaa uusien valokuvauskohteiden löytymisen luonnosta, lintujen tarkkailu monipuolistuu ja voin nauttia puhtaasta luonnosta antaen ajatusten levätä. Uutena ja erittäin mielenkiintoisena haasteena lähdin mukaan Helmet-lukuhaasteeseen, missä on annettu 50 eri vihjettä, joiden pohjalta lähden tutustumaan kirjallisuuteen ihan uudelta pohjalta.

Ammatillisella tasolla haasteet sijoittuvat monelle osa-alueelle, niiden toteuttaminen tuo enemmän päänvaivaa kuin henkilökohtaiset haasteet ja osittain syövät voimavaroja, koska joudun poistumaan omalta mukavuusalueeltani niitä toteuttaessani. Tästä huolimatta, olen tarttumassa haasteisiin positiivisella mielellä, innostuneena ja toisaalta myös jännittyneenä. Jännitystä luo se, etten välttämättä tiedä, mistä aloittaa ja minkälainen polku näiden haasteiden tiimoilta syntyy. Oman haasteellisuutensa haasteiden joukossa luo myös ajan ja rahan rajallisuus, kaikkeen ei voi eikä ole järkevää lähteä vaikka kuinka haluaisi. Yksi iso haastealue yrittäjyydessä on markkinoinnin kehittäminen, kuinka saan tavoitettua kaikki potentiaaliset asiakkaat ja miten markkinoin asioita juuri oikealle kohderyhmälle. Ammattitaidon ylläpitämiseksi haasteita tuovat erilaiset koulutukset, niiden järkevä rajaaminen ja erityisesti psykiatrisen sairaanhoidon kentän ajanhermoilla pysyminen.

HAASTEPALLO

Nyt haastankin teidät, hyvät lukijani, miettimään omia kehittymistä odottavia alueitanne ja luomaan itsellenne haasteita lupauksien sijaan. Haasteet luovat toivoa, vievät meitä eteenpäin, toimivat innoittajina ja antavat mahdollisuuden muuttaa suuntaa tarvittaessa. Lähdethän kokeilemaan rajojasi kanssani omien haasteidesi puitteissa. Itse tulen jakamaan kesällä pyöräilyyn liittyvää haastetta valokuvien muodossa instagramissa (Tantsulla), pyrin sinne kuvaamaan erilaisia mielenkiintoisia kohteita työmatkan ja miksei myös muiden pyöräilyreittien varrelta.

Haastepallo_2.jpg

Avainsanat: lupaus, haaste, itsenhaastaminen, voimavarat


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini