Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan, joka on saanut kimmokkeensa NLP.n loogisista tasoista (toiminta). Omaa toimintaa ja käyttäytymistä on välillä hyvä tarkastella, kysyä itseltä miten toimin. Toiminko omien arvojeni ja kykyjeni mukaisesti, huomioinko omat ja toisen tarpeet vai yritänkö vain täyttää ulkoa päin tulevia vaatimuksia ja odotuksia tai pitää tiukasti kiinni omista näkemyksistäni.
Puhuminen on myös toimintaa ja valitettavasti olen törmännyt useampaan otteeseen puhumattomuuden kulttuuriin, missä jokainen pohtii omassa päässään asioita tarkistamatta niiden todenperäisyyttä muilta, tehden oletuksia ja johtopäätöksiä. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että itsekin siihen välillä olen kompastunut. Mielessäni on käynyt myös kysymys, onko puhumattomuus mm. parisuhteessa seurausta kuulemattomuudelle, ei osata asettua aidosti ja läsnä olevasti kuuntelemaan toista. Puhumisen ja kuuntelemisen tulisikin kulkea käsi kädessä ja yhdessä niistä tulee hyvä työkalu vuorovaikutuksen saralla.
Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan, joka on saanut kimmokkeensa NLP.n loogisista tasoista (toiminta). Omaa toimintaa ja käyttäytymistä on välillä hyvä tarkastella, kysyä itseltä miten toimin. Toiminko omien arvojeni ja kykyjeni mukaisesti, huomioinko omat ja toisen tarpeet vai yritänkö vain täyttää ulkoa päin tulevia vaatimuksia ja odotuksia tai pitää tiukasti kiinni omista näkemyksistäni.
Puhuminen on myös toimintaa ja valitettavasti olen törmännyt useampaan otteeseen puhumattomuuden kulttuuriin, missä jokainen pohtii omassa päässään asioita tarkistamatta niiden todenperäisyyttä muilta, tehden oletuksia ja johtopäätöksiä. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että itsekin siihen välillä olen kompastunut. Mielessäni on käynyt myös kysymys, onko puhumattomuus mm. parisuhteessa seurausta kuulemattomuudelle, ei osata asettua aidosti ja läsnä olevasti kuuntelemaan toista. Puhumisen ja kuuntelemisen tulisikin kulkea käsi kädessä ja yhdessä niistä tulee hyvä työkalu vuorovaikutuksen saralla.
Puhun vai olisiko sittenkin mahdollista keskustella
Mitä eroa onkaan puhumisella ja keskustelulla? Puheita pidetään hyvinkin erilaisissa tilaisuuksissa, toisinaan puhutaan suu vaahdoten omista itselle tärkeistä asioista kuulijat unohtaen. Pitäisikö puheita pidettäessä pysähdytä kuuntelemaan kuulijoita ja kysymään heidän mielipidettänsä vai vaan tuoda monologina omat ajatukset ja tiedot esille. Toisaalta puheet voisivat venyä puhemaratoneiksi, jos puhuja lähtisi jatkuvasti tarkistamaan onko hänen sanomansa mennyt kuulijoille perille. Toisaalta pitkät ja väsyttävät puheet, joiden sisältöön ei jaksa hetken kuuntelun jälkeen enää paneutua, elävöityisivät ja pitäisivät kuuntelijat yhteydessä puhujaan pienten kysymysten ja yleisöä haastavien kommenttien avulla. Miksi puheiden pitäisi olla yksipuolisia ja tylsiä. No, nyt kyllä meni yleistyksen puolelle sillä eiväthän kaikki puheet ole tylsiä.
Kun mietitään aikaisemmin mainitsemaani parisuhteen puhumattomuutta, tarkoitinkin puheen sijaan keskustelua. Keskustelu on vastavuoroista ja toisten mielipiteitä huomioivaa sekä kuuntelevaa läsnäoloa. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, siitä huolimatta toisen mielipidettä voi kunnioittaa ja omaakin mielipidettä on välillä hyvä tarkistaa. Vastavuoroinen keskustelu luo yhteenkuuluvuuden tunnetta, luottamusta toiseen sekä arvostetuksi tulemisen tunnetta. Vaikeistakin asioista on hyvä opetella keskustelemaan ilman voimakkaita tunnekuohuja, aikuisena aikuiselle, ihmisenä ihmiselle. Tunteilta emme välty, eikä meidän tarvitsekaan välttyä, sillä kaikki tunteet kuuluvat elämään ja niitä pitää voida kokea ja näyttää. Keskusteleminen vain on todella vaikeaa, jos joka kerta viha ja suuttumus, voimakas ilo tai suru ottavat vallan ja keskustelu muuttuu tappeluksi, päättömäksi nauruksi tai itkuksi.
Keskustelemista on kuitenkin mahdollista harjoitella. Ei tarvita kuin keskusteluun halukas pari, jonka kanssa aloitat keskustelun. Keskustelu voi aluksi olla ihan yleisistä asioista, keskustelun teeman sopia yhdessä ja näin kumpikin on valmis harjoitukseen. Keskustelulle otetaan rauhallinen, mahdollisista ulkopuolisista häiriötekijöistä vapaa aika ja paikka (puhelimet ainakin äänettömälle ja pois käden ulottuvilta). Asetutaan samaan tilaan sekä fyysisesti että psyykkisesti, asetutaan toinen toistemme kartalle tutkimaan ja ihmettelemään. Jos perheessä on lapsia ja halutaan vanhempien kahdenkeskinen keskustelutuokio, kannattaa kysäistä isovanhemmilta, tädeiltä, sediltä/enoilta, kummeilta jne. lastenhoitoapua tilanteen rauhoittamiseksi. Koska Keskustelussa puhumisen ohella yhtä suuri ja tärkeä merkitys on kuuntelemisella. Kummallekin voidaan määritellä oma aika, jolloin voi vapaasti puhua asiansa ja toinen keskittyy kuuntelemiseen, toisen kertoman asian ymmärtämiseen. Kun kuuntelee toista aktiivisesti, on mahdollista esittää täydentäviä kysymyksiä, ihmetellä, antaa ehdotuksia ja todella nähdä ja kuulla mitä toinen tarkoittaa. Näin vuorotellen jatkettuna keskustelu etenee ja mahdollistaa asioiden tarkentamisen, täydentämisen, ihmettelyn, uuden oppimisen … Muista kuitenkin, että keskusteluun tarvitaan aina vähintään kaksi ja kaikkien tulee olla valmiita tilanteeseen, pakotettuna keskustelu harvoin tuottaa hedelmää.
Kuuntelen, kuulen
Äsken kiinnitimme huomiota keskusteluun, mainitsin siellä jo aidon ja läsnä olevan kuuntelemisen. Kuuntelemisen taito kehittyy harjoittelun myötä. Toisilla kuuntelemisen taito on luontaista ja heille on yleensä helppo avautua ja kertoa kaikki huolensa. Toiset kuulevat kyllä sinun puhuvan, mutta kun kysyt mitä olet puhunut, ei heillä ole hajuakaan tai muistikuvaa puhumastasi aiheesta. Kuuntelemisen asteeseen vaikuttaa hyvin moni asia. Jos olet juuri tullut töistä kotiin ja haluaisit hetken hengähtää, ei kuunteleminen ole millään muotoa ensimmäinen asia mitä haluaisit tehdä. Keskustelun aloittaminen totaalisesti väärään ajankohtaan takaa kuulemisen muuttumisen vain äänen kuuntelemiseksi (jos sitäkään). Läsnä oleva, aito kuuleminen asettaa kuuntelijan aktiiviseen rooliin. Kuuntelija katsoo puhujaa, havainnoi puhujan sanatonta viestintää sanallisen ohella, reagoi puheeseen sanattomin viestein (nyökkäykset, asennon vaihdot jne.) ja tarvittaessa esittää täydentäviä kysymyksiä sekä rohkaisevia kommentteja. Samalla kun kuuntelee toista, tulee kuunnella myös itseä ja olla lempeä omille reaktioille/tunteille, havaita ne ja hyväksyä ne sellaisina kuin ne tulevat. Tunteita voi myös sanoittaa, jolloin myös toisen on ne helpompi itsessään havaita, hyväksyä ja oppia purkamaan rakentavasti.
Itse olen työssäni, asiakkaiden kanssa vaikeista asioista keskusteltaessa, joutunut useinkin kohtaamaan itselleni vieraitakin tunteita. Nämä tunteet ovat saaneet minut miettimään onko nämä todella minun tunteitani vai olenko ottanut toisen tunteita itselleni säilöön. Ammatillisen, terapeuttisen keskustelun jälkeen onkin hyvä päästä jotenkin purkamaan sisällä olevaa tunnekuormaa joko keskustellen tai vaikka kirjoittaen. Hoitajan ja terapeutin ammatissa tunnekuormaa tulee paljon sekä itseltä sisältä että toisten tuomina ulkoapäin. On hyvä muistaa, että kaikki kuitenkin vaikuttavat tapaasi toimia, puhua ja kohdata toinen. Jos toisen tunteita ottaa liikaa kannettavakseen, eikä pääse niitä missään purkamaan heikkenee myös kuunteleminen ja sitä kamppailee vain omien ajatusten ja tunteiden parissa. Kuuntelet ja keskustelet sitten ammattilaisena, ystävänä, aviopuolisona, vanhempana tai missä roolissa hyvänsä on tärkeää päästä purkamaan ja keskustelemaan asioista ja pohtimaan niistä kumpuavia tunteita turvallisessa ja luotettavassa suhteessa. Itselläni parhaana purkautumiskeinona ja ajatusten sekä tunteiden oikeisiin mittoihin laittajana toimivat parhaiten tanssi, luonnossa liikkuminen ja saunominen (näissä kaikissa on mahdollista myös keskustella).
Pidetään vanha viisaus mielessä, ” Puhumalla ne asiat selviää!”.
