Vuosi vaihtuu

31.12.2022

Vuosi 2022 on aivan lopuillaan, viimeinen päivä on menossa. Vuosi on ollut melko vaihteleva ja työntäyteinen, haasteitakin on matkalle osunut. Kotisivujen päivittäminen on vallan unohtunut syksyn aikaan kaikessa kiireessä, mutta nyt sivujen pitäisi olla ajan tasalla. Pyrin niitä myös päivittämään säännöllisesti tästä eteenpäin. Myös blogi-kirjoitukset alkavat jälleen, niissä kun on ollut melko pitkä tauko (ensimmäinen kirjoitus tulee jo heti vuoden ensimmäisellä viikolla). 

Tantsullan palvelutarjonta on pysynyt melko lailla ennallaan, vaikka liikuntapuolta olen joutunut edelleen vähentämään. Vaikka työskentely painottuu nyt enemmän terapiaan ja työnohjaukseen, rivitanssi ja venyttely jatkavat kuitenkin vielä matkassa mukana.  Forssan kaupungin liikuntatoimen alaisuudessa tulen ensi vuonna edelleen ohjaamaan Matkun jumppaa keskiviikkoisin klo: 18.30 Matkun kylätalolla. 

Osa työajastani kuluu tienpäällä matkatessani Pirkanmaalla sekä Kanta-Hämeessä Näsimentor Oy.n nimissä. Kannattaa käydä kurkkaamassa myös heidän sivunsa, niin tiedät mitä kaikkea työnkuvaani Tantsullan lisäksi nykyään kuuluu. 

Nyt jatkan kuitenkin hetken vielä lomailemista ja palaan työn ääreen 9.1.2023.

Hyvää Uutta Vuotta 2023!

08.01.2024Vuosi 2024 toi alkaessaan muutoksia
20.09.2023Syksyn kuulumisia
01.06.2023Rivitanssin alkeiskurssi
19.03.2023Maaliskuun 2023 blogikirjoitus
14.02.2023Helmikuun 2023 blogikirjoitus
31.12.2022Vuosi vaihtuu
04.10.2022Opiskelemassa
03.08.2022Syksy saapuu
23.06.2022Olen kesälomalla
02.05.2022Opiskelemassa
16.04.2022Lomailen
06.02.2022Uusi blogikirjoitus julkaistu
03.01.2022Vuosi 2022, mitä se tuo tullessaan?
23.12.2021Hyvää Joulun aikaa 2021 ja uutta alkavaa vuotta 2022
11.10.2021Kehollinen työnohjaus tanssi-liiketerapian keinoin
07.10.2021Lomalla
10.09.2021"Virheistäkin voi oppia", Uusi blogikirjoitus julkaistu
05.09.2021Venyttely-rentoutus tunti 11.9.2021
11.08.2021Syksyn liikuntaryhmät
07.07.2021Ryhmätyönohjaus yksinyrittäjille
22.05.2021Kesän liikuntatarjonta
26.04.2021Tanssi-liiketerapiaryhmiä kevääseen ja kesään
08.03.2021Uusi blogikirjoitus julkaistu
21.02.2021Tanssi-liiketerapia ryhmiä Tampereella ja Forssassa
27.01.2021Tantsullasta myös työnohjausta
03.01.2021Tammikuun tarjous!
14.12.2020Lahjakortit, venyttelyyn ja rentoutukseen
05.11.2020Tanssi-liiketerapiaryhmä Surun kohdatessa
26.10.2020Nettiajanvaraus
30.09.2020Nyt Aamutantsut myös Forssassa
28.09.2020Tervetuloa tutustumaan
27.09.2020Tavoitteiden tori... uusi teksti luettavissa blogissani
20.09.2020Venyttely-rentoutustunti Matkussa
02.09.2020Aamutantsut Tampereella
11.08.2020Katse syksyyn + tarjous
06.07.2020Lomalla
28.04.2020Tanssi-liiketerapia aikoja Tampereella ja Forssassa
24.04.2020Hei keskustellaan... blogi luettavissa
13.04.2020Kevään kuulumisia
15.03.2020Tiedote
26.02.2020Karkauspäivän tantsut 29.2.2020
06.02.2020Uusi blogikirjoitus
23.01.2020Yksittäisiä venyttelytunteja
16.12.2019Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta !
10.11.2019Muutoksen tuulet-Painonhallinnan pienryhmä 2020
19.10.2019Uusi blogiteksti: Historian kultahippuja ja kiviriippoja
25.09.2019Aistimusten askelmerkit, työpaja peruuntui
14.08.2019Asiakaskirje
22.07.2019Kesäjumppa Matkun urheilukentällä
02.07.2019Lomalla
05.06.2019Blogissa: Aistimusten askelmerkit
29.04.2019Blogissa: Terapeuttista tanssia vai tanssi-liiketerapiaa
24.04.2019Venyttely-rentoutusryhmä Urjalaan
23.04.2019Tulossa terapeuttisen tanssin työpajoja
05.04.2019Painonhallinnan pienryhmä Urjalassa
01.04.2019Uutta palveluvalikoimassa
30.03.2019Blogissa: Ansaitsenko vai en
04.03.2019Sweatdance tunnit vaihtavat paikkaa
28.02.2019Blogissa: Symbolit terapiatyössä
21.01.2019Maksuvaihtoehdot laajenivat
11.01.2019Muutoksen tuulet-Painonhallinnan pienryhmä
02.01.2019Blogissa: Uusi vuosi, uudet haasteet
23.12.2018Hyvää Joulua!
02.10.2018Tanssi-liiketerapian työpaja Forssa
13.09.2018Tanssi-liiketerapia workshop 22.9.2018
31.08.2018Blogissa: Muutoksen kiemuroissa
24.07.2018Tulevan syyskauden mietteitä
19.06.2018Uusi Blogiteksti
23.05.2018Ilmoittautuminen käynnissä