Tunnesyöminen

Sunnuntai 6.2.2022 klo 10.48 - Ulla Leino


Tunteet, syömisen ohjaajina

Tunnesyöminen, mitä se oikeastaan on. Nimensä mukaisesti erilaiset tunteet ohjaavat syömistämme, usein ne ovat tiedostamattomia ja vaikeasti havaittavia.  Tunteet voivat ohjata syömistämme ja syöminen voi aiheuttaa erilaisia tunteita, mikä on ihan normaalia. Toisinaan tunteiden ohjaama syöminen muuttuu kuitenkin elämää haittaavaksi ja aiheuttaa ongelmia.  Aika usein tunteet, joihin syödään, ovat ns. negatiivisiksi luokiteltuja, itselle epämieluisia tunteita, kuten viha, yksinäisyys, turhautuminen jne. Näistä tunteista pyritään pois syömällä, syömisestä haetaan mielihyvää.  Mielihyvä on kuitenkin melko lyhytaikaista ja seurauksena voi olla lisää epämieluisia tunteita. Toisaalta tunteita pyritään hallitsemaan myös syömättömyydellä, mikä myös pitkässä juoksussa aiheuttaa sekä psyykkisiä että fyysisiä ongelmia, aivan kuten hallitsematon tunteisiin syöminenkin.   Tunnesyöminen ei rajoitu vain negatiivisiin tunteisiin, sillä syömällä hyvää ruokaa hyvässä seurassa voidaan vahvistaa positiivisia tunteita, kuten iloa, yhteenkuuluvuutta jne. Tunnesyömistä ei ole aina helppo huomata ja se voi tiedostamattomana toimintana myös vahvistua aktiiviseksi toimintamalliksi.

Kaikilla aisteilla

Toiset syövät suruun ja murheeseen, toisilta ne vievät ruokahalun kokonaan. Itse olen havahtunut omaan tunnesyömisen malliini jo kauan aikaa sitten ja pystyn sitä nykyään melko hyvin kontrolloimaan, toisinaan kuitenkin havahdun toteuttavani vanhaa syvälle juurtunutta toimintatapaa.  Tästä hyvänä esimerkkinä muisto, kun olin yksin kotona. Mies lähti töihin ja jäin kissan kanssa kotiin viettämään vapaapäivää. Paljon oli suunnitelmia, mitä olisi voinut tehdä ja oikeastaan pitänytkin tehdä, mutta talon hiljaisuus ja oma yksinäisyys valtasi mielen. Turhautuminen omaan ”saamattomuuteen” ja edestakaisin kävelyyn nosti mieleen ihanat mielikuvat lämpimänä höyryävästä, ihanan makeasta kaakaosta, missä on päällä kermavaahtoa ja strösseleitä (tähän huomautettakoon, etten ole kermavaahdon ystävä). Melkein saatoin sen tuoksunkin jo nenässäni tuntea. Jalat suuntasivat keittiöön, missä lopulta havahduin. En tarvitse nyt tuota kaakaota, olen juuri syönyt ja aivan kylläinen. Havaintoihin liittyi myös todellisuus, ettei meiltä olisi kaikkia tuon ihanan kaakaon aineksia edes löytynyt. Oli aika keskittää ajatukset ja energia päivän touhuihin.

Suruun ja murheeseen olen pääsääntöisesti syönyt jotain hyvää ja makeaa, sillä silloin saan konkreettisesti hyvää itselleni. Toisinaan väsyneenä tai surullisena saan itseni edelleen kiinni miettimässä mitä hyvää söisin. Myös levottomuus ja turhautuminen saavat esimerkin mukaisesti askeleet suuntaamaan keittiöön ja käden aukaisemaan kaapinovia, katseen etsimään jotain naposteltavaa. Tunteisiin syömisen kontrolloinnissa suureksi avuksi olen havainnut säännöllinen ruokailurytmin, jolloin välinapostelut ja herkkujen etsiminen jäävät kuin itsestään pois. Säännöllinen ruokailurytmi auttaa kehoa saamaan riittävästi ravintoa ja energiaa, mikä ehkäisee mielialan laskua ja vahvistaa ruuasta saatua mielihyvän tunnetta.   

Avuksi tunnetyöskentely

Olen havainnut, sekä elämäntapamuutoksia ohjatessani että auttaessani syömishäiriöstä kuntoutumisessa, tunnetyöskentelyn erittäin hyväksi lähestymistavaksi. Täytyy myös muistaa, että tunteet kuuluvat normaaliin elämään, mukaan luettuna syöminen ja aina ne eivät ole elämää hallitsevia eikä niiden tutkimiseen tarvitse myöskään energiaa käyttää.  Tunnetyöskentelyssä käydään läpi sekä positiivisia (ilo, rakkaus …) että negatiivisia (suru, viha…) tunteita liittäen niitä käsiteltävään asiaan.

Tunteiden parissa on mahdollista työskennellä hyvin monella tavalla. Itse käytän asiakkaideni kanssa keskustelun lisäksi sekä kirjoittamista, kuvallista ilmaisua että liikkeellistä työskentelyä (tanssi-liiketerapiaa). Kehollisuus ja kehotietoisuus tunteiden parissa työskentelyssä avaa tehokkaasti väyliä myös tiedostamattomiin kokemuksiin. 

Avainsanat: tunnesyöminen, tunnetyöskentely, kehollisuus, tanssi-liiketerapia, elämäntapaohjaus, luovat terapiat


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini